Havupuu-uutteet
koko kehon tervehtymiseen ja hyvinvointiin
Havupuiden käsittely
Muokattu 23.03.2022Mitä havupuista hyödynnetään?
Männyn nila
Mikä on nila?
Nila on kaarnan alla, puun ja kuoren välissä, oleva vihreä osa. Parhaimman terveysvaikutuksen saa uusista ja tuoreista oksista, ruskea nila ei ole enää terveysvaikutteinen.
Nila kannattaa irrottaa keväällä, jolloin se lähtee laattamaisesti irti oksasta. Muulloin se on niin tiukasti kiinni oksassa, että se täytyy vuolla puukolla irti.
Nilan keruu ei kuulu jokamiehenoikeuksiin, vaan vaatii maanomistajan luvan.
Neulaset
Neulasten keruu
Havunneulaset kannattaa puhdistaa hyvin ennen käyttöä, koska niissä saattaa olla epäpuhtauksia. Havupuiden sisältämän pihkan vuoksi neulasten käsittelyssä kannattaa käyttää käsineitä.
Neulaset kannattaa irrottaa puusta pieninä oksina, noin 10-20 cm pituisina. Silloin ne on helppo pestä ja leikata pesun jälkeen pieniksi palasiksi.
Neulasten keruu ei kuulu jokamiehenoikeuksiin, vaan vaatii maanomistajan luvan.
Havunneulasten puhdistaminen
- Laita pienet oksat tai irrotetut neulaset astiaan, jossa on 5 litraa vettä ja 1 dl omenaviinietikkaa. Anna neulasten liota etikassa vähintään puoli tuntia.
- Huuhtele oksat/neulaset.
- Laita oksat/neulaset tunniksi tai pariksi veteen, johon lisätty ripaus ruokasoodaa. Emäksinen ruokasooda neutraloi happaman etikan ja poistaa etikan aikaansaamat ikävät hajut neulasista.
- Huuhtele.
Neulaset voi pakastaa
Laita kaikki ylimääräiset neulaset pakasteeseen ja käytä myöhemmin.
Havupuujuomat
Neulastee, neulasjuoma
Yhtä annosta kohden tarvitaan 1 tl – 1 rkl neulasenpalasia ja 2 – 2,5 dl kiehuvaa vettä.
- Ota 1 tl – 1 rkl pestyjä neulasia, yhtä paljon kuusenneulasia ja männynneulasia.
- Pilko neulaset oksineen noin 0,5 – 1 cm palasiin. Suoraan oksista neulaset on kätevä pilkkoa pienillä saksilla.
- Kiehauta 2 – 2,5 dl vettä annosta kohti.
- Kaada kiehuva vesi neulasten päälle tai kiehauta neulasia ensin kattilassa 10-15 sekuntia.
- Anna hautua vähintään 20 minuuttia. Mieluiten 15 tuntia.
- Siivilöi juoma.
Voit tehdä kerralla koko päivän annoksen
Tee kerralla noin litran annos ja naukkaile pitkin päivää virkistysjuomana. Juoma säilyy jääkaapissa noin 3 vrk. Lisäaikaa saa lisäämällä kolmantena päivänä hiukan C-vitamiinijauhetta juomaan. Itse olen juonut parin litran annosta viikonkin. Kuvan 1,2 litran kannu löytyi Minimanista vitosella.
Keppisoppa
Keppisoppa on vanha suomalainen tehojuoma, johon käytetään männyn ja kuusen lisäksi katajaa. Tässä ohje pieneen annokseen. Juomaa voi nauttia 2 dl päivässä.
- 5 cm katajanoksa
- 5 cm kuusenoksa
- 5 cm männynoksa
- 1 litra lähdevettä (tai muuta klooritonta vettä)
- vajaa 0,5 tl hienoa puhdistamatonta merisuolaa
- Pese oksat hyvin (katso neulasten puhdistus) ja paloittele pieniksi paloiksi.
- Laita palat reilun litran vetoiseen astiaan, joka kestää kiehuvaa vettä.
- Keitä vesi ja lisää siihen suola. Odota, kunnes suola on liuennut.
- Kaada suolavesi oksien päälle.
- Laita astian päälle kansi ja jätä 2-3 päiväksi huoneenlämpöön uuttumaan.
- Jatka uuttamista jääkaapissa, mieluiten enintään +10 asteessa viikon verran.
- Siivilöi soppa, pullota ja säilytä kylmässä.
Sami Tallberg 2012: Koivunmahlaa ja kaviaaria
Sinikka Piippo 2018: Elinvoimaa puista
Keppisopan voi maustaa villiyrteillä
Laita kaikki ylimääräiset neulaset pakasteeseen Kuuman veden kanssa juomaan voi lisätä mausteeksi 2 dl tuoreita villiyrttejä (esim. vesiheinä).
Havupuu-uutteet
Havupuu-uute alkoholissa uuttamalla
Osa 1
- Pese männyn oksat.
- Kuori kaarna pois ja irrota vihreä nila.
- Pilko nila pieniksi palasiksi, saat nilasta enemmän tehoaineita irti.
- Täytä hyvin pesty ja mahdollisesti kuumassa desinfioitu lasipurkki täyteen nilapalasia (+ neulasia palasina, jos haluat vielä monitehoisemman uutteen).
- Painele nila (+ mahdolliset neulaset) tiiviisti purkkiin ja lisää, kunnes purkki on täynnä.
- Kaada nilapalasten päälle purkkiin vähintään 40% alkoholia (esim. vodka), kunnes kaikki nilat peittyvät.
- Sulje kansi tiiviisti.
Osa 2
- Jätä nila uuttumaan vähintään 3 viikoksi ( ei haittaa, vaikka vierähtäisi parikin kuukautta). Kääntele ja heiluttele purkkia välillä, mutta älä avaa purkkia kesken kaiken. Happi voi muuten pilata uutteen. Kääntele ja heiluttele purkkia välillä.
Osa 3
- Uuttumisajan täytyttyä siivilöi uute puhtaaseen lasipurkkiin.
- Jos haluat täyden tehon männystä irti, jatka käsittelyä uuttamalla niloja ja neulasia vielä kiehuvassa vedessä (ohje alla).
Havupuu-uute vesiuuttamalla
Nilat voi uuttaa pelkästään vedessä tai jatkaa alkoholiuuttamisen jälkeen.
- Laita nilapalaset (ja neulaset) kattilaan.
- Lisää päälle vettä niin, että palaset eivät ihan kokonaan peity.
- Hauduta kannen alla kiehumispisteen tienoilla, mieluummin juuri ja juuri kiehumispisteen alapuolella noin 2-3 tuntia.
- Poista nilat ja neulaset liemestä.
- Jatka hauduttamista ilman kantta, jotta ylimääräinen vesi höyrystyy pois. Jatka kunnes vettä on haihtunut pois niin, että jäljellä oleva neste on liemimäistä.
Vesiuutteen säilöminen
Alkoholissa säilyttäminen
- Jäähdytä liemi.
- Lisää liemeen 40% alkoholia niin, että liemen lopullinen alkoholipitoisuus on vähintään 25%.
Laske, kuinka paljon tarvitset alkoholia saadaksesi uutteesta riittävän alkoholipitoista. Voit muuttaa kaikkia arvoja, oletusarvoja ei tarvitse käyttää. Huomioithan, että alle 30% alkoholia ei kannata käyttää, koska sitä tarvitaan niin paljon. Siksi laskuri ei edes huomioi niitä. Samoin lisättävän alkoholinesteen täytyy olla vahvempaa kun haluttu lopullinen vahvuus. Selaimesta riippuen desimaalimerkkinä toimii pilkku tai piste.
Haluttu alkoholipitoisuus | |
Uutteen määrä | |
Viinan alkoholipitoisuus | |
Viinaa lisätään |
Alkoholiton säilöminen
- Täytä pieniä lasipulloja piripintaan niin, ettei uutteen ja korkin väliin jää ilmatilaa tai
- Käytä E-vitamiinia säilöntäaineena.
Uutteet säilyvät avaamattomina kuukausia, mutta avattuina vain muutaman päivän.
Annostus
20 tippaa 3 kertaa päivässä (yleinen yrttiohje)
Mäntyuutetta voi kuitenkin ottaa enemmänkin, esimerkiksi 1 tl-mitta – 1 rkl-mitta yhden tai useamman kerran päivässä.
Työvälineiden ja astioiden puhdistus
Havut sisältävät pihkaa, jota on hankala puhdistaa. Yleispesuaineet eivät tahdo tehota siihen.
Poista pihka
- omatekoisella lipeäsaippualla
- omatekoisella pesuaineella, jossa on yhtä paljon ruokasoodaa ja kristallisoodaa ja lisäksi merisuolaa noin 1/4 koko soodasekoituksesta (esim 1 dl ruokasoodaa, 1 dl kristallisoodaa ja noin 0,2-0,5 dl hienoa merisuolaa)
- sappisaippualla
Anna pesuaineen liota hetken astiassa ja pese hankaussientä käyttäen.